Valtio mukaan kaupunkien joukkoliikenteen sähköistämiseen

Valtio mukaan kaupunkien joukkoliikenteen sähköistämiseen

Sähköisen joukkollikenteen kehitys kaupunkiseuduilla saa merkittävää vivutusapua valtion taholta ns. MAL-sopimusten myötä. Useissa kaupungeissa sähköistämiseen on jo ryhdytty.

Valtio tekee elinkeinoelämän kasvua ja kilpailukykyä vahvistaakseen maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevat ns. MAL-sopimukset suurten kaupunkiseutujen kanssa. Sopimukset tehdään Helsingin seudun sekä Turun, Tampereen ja Oulun kaupunkiseutujen kanssa vuosille 2016 – 2019.

Liikenne- ja viestintäministeriö on korostanut sopimuksessa liikennesektorin murroksen huomioon ottamista: ”Tahtotila on, että rahoitusta osoitetaan joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn lisäksi toimenpiteisiin, joissa otetaan huomioon myös liikenteen uusien käyttövoimien käytön edistäminen sekä digitalisaation vaikutukset liikkumiseen ja liikennetarpeeseen.”

”MAL-sopimukset ovat selkeä signaali sähköisen liikenteen edistämiseen liittyvästä poliittisesta tahtotilasta ja sillä tulee olemaan merkittävä rooli kaupunkien joukkoliikenteen sähköistämisessä”, arvioi Sähköinen liikenne –hankkeen johtaja Elias Pöyry.

” Nyt on tärkeää, että kaupungit ja alueet ovat itse aktiivisia nostaakseen sähköisen joukkoliikenteen omien MAL-hankkeidensa kärjiksi. Valtio on MAL-tavoitteissaan nyt selkeästi viestinyt hallituksen tahtotilan osallistua joukkoliikenteen sähköistämishankkeiden rahoitukseen kaupunkiseuduilla”, Pöyry toteaa.

Joukkoliikenteen sähköistämishankkeita on jo käynnissä pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa. Helsingissä HSL:n Linkkeriltä tilaamat ensimmäiset konversiobussit ovat pian valmiit. Turku  ja Tampere ovat julkistaneet omat sähköbussien pilottiprojektit jo keväällä.

Liikenteen osalta MAL-sopimuksissa keskeisenä tavoitteena on edistää digitalisaatiota ja vaihtoehtoisten käyttövoimien käyttöönottoa erityisesti kaupunkien joukkoliikenteessä.: Joukkoliikenteessä tulee olla esim. valmiudet ottaa käyttöön uusia, markkinaehtoisia palveluita ja avata maksu- ja lippurajapintoja uusille digitaalisille palveluille..

Vaihtoehtoisten polttoaineiden osuus joukkoliikenteessä tulee olemaan yksi MAL-sopimuksiin liittyvä seurantamittari. Sähköbussien  päästöttömyydestä on eniten hyötyä reiteillä, joissa bussit joutuvat pysähtelemään keskimääräistä enemmän muun liikenteen ja liikennevalojen takia.