Daimler uskoo sähköautoihin

Daimler uskoo sähköautoihin

Euroopan viidenneksi suurin autonvalmistaja Daimler AG ei näe tulevaisuudesssa vaihtoehtoja sähköautoille. Mercedes-Benz -brändistään parhaiten tunnetun yhtiön arvion mukaan vuoteen 2050 mennessä 95 prosenttia maailman autoista liikuttaa sähkömoottori. Ainoa kysymysmerkki on se, kuinka suuri osa noista sähkömoottoreista saa virtansa akuista ja kuinka suuri osa polttokennoista.

Daimlerin sähköautokehityksestä vastaava johtaja Volker Störkmann perustelee yhtiönsä tulevaisuuden visiota useilla tekijöillä, joista monet eivät ole tulevaisuutta, vaan tätä päivää.

Väestön kasvu lisää liikkumisen tarvetta. Samaan aikaan huoli ympäristöstä on lisääntynyt. Ilmaston lämpenemistä edistäviä hiilidioksidipäästöjä pitää  vähentää, tohtori Störkmann luettelee perusteita sille, miksi sähköinen liikkuminen on oikea vaihtoehto.

Ei pidä unohtaa myöskään fossiilisten polttoaineiden, etenkiin öljyn, rajallista määrää.

Pitkä historia sähköautojen kanssa

Vaikka Gottlieb Daimler tunnetaan nimenomaan nykymallisen polttomoottorin keksijänä, hänen yhtiönsä rakensi ja möi myös sähköautoja 1900-luvun alussa – ennenkuin polttomoottori vakiinnutti paikkansa 1900-luvun autojen ykkösvoimanlähteenä.

Ensimmäisen modernin sähköauton Daimler AG teki vuonna 1972. Kyseessä oli sähköpakettiauto Mercedes-Benz LE 306, jonka huippunopeus oli 65 km/h ja se kulki yhdellä latauksella 70 kilometriä. Auton erikoisuutena oli se, että tyhjät akut saattoi lataamisen asemesta vaihtaa täysiin. Daimler siis testasi Better Place -yrityksen 2000-luvun lopulla popularisoimaa akkujenvaihtojärjestelmää jo lähes 40 vuotta aiemmin.

Mercedes Benz LE 306 vaihtoakuilla

1980- ja 1990-luvuilla Daimler rakensi useita sähkömoottorilla toimivia testiautoja – osa näistä oli hybridejä, osa täyssähköautoja.

Me haluamme tarjota asiakkaillemme parasta – ja se edellyttää pitkää tuotekehittelyä ja testausta, tohtori Störkmann toteaa.

Nykyisiä malleja

Vuonna 2010 Daimler esitteli sähköisen Mercedes-Benz A-sarjan konseptiauton, jonka huippunopeus oli 155 km/h ja ajosäde yhdellä latauksella yli 200 kilometriä.

Vuotta aiemmin Daimler oli esitellyt ensimmäisen sähköisen version smart fortwo -kaupunkiautostaan. Autoa myytiin ensin vain yrityksille Saksassa ja Englannissa. Vuonna 2012 se tuli kuluttajamarkkinoille ja kuluvana vuonna Daimler esitteli uuden, parannetun version autostaan nimellä 2013 smart fortwo ED (Electric Drive). Uusi sähkö-smart on hieman edeltäjäänsä nopeampi (huippunopeus 125 km/h aiemman 100:n sijasta) ja tehokkaampi (ajosäde yhdellä latauksella 145 km/h aiemman 135:n sijasta). Smartin erikoisuutena Euroopassa on sähköautolle edullinen hinta (alle 20 000 €), jonka mahdollistaa se, että akkuja ei osteta vaan ne vuokrataan. Akkuleasingin kustannus on 65 € kuukaudessa. Daimler takaa, että kymmenenkin vuoden ajamisen jälkeen, akkujen latautumiskyky on edelleen vähintään 80 % alkuperäisestä ja luonnollisesti pakettiin kuuluu myös se, että viallisiksi osoittautuvat akut vaihdetaan ilman lisämaksua.

Volker Storkmann

Tämän toimintamallin takana on kaksi tekijää, smartin sähköversion kehitystä alusta alkaen johtanut Volker Störkmann kertoo.

Haluamme tehdä sähköautoiluun siirtymisestä asiakkaillemme helppoa niin taloudellisessa kuin teknisessäkin mielessä. Takaamalla akkujemme kestävyyden haluamme myös omalta osaltamme selvästi osoittaa, että tämä teknologia toimii.

Daimler AG tekee myös (jälleen) sähköpakettiautoja. Mercedes-Benz Vito E-Cell lanseerattiin viime vuonna ja Suomeenkin niitä on täällä myyty toistakymmentä.

Ensi vuonna yhtiö tuo ensin Yhdysvaltojen ja myöhemmin Euroopan markkinoille Mercedes-Benz B-sarjan E-Cellin, jonka prototyyppi esiteltiin yleisölle vuonna 2011. Nyt markkinoille tuleva auto sai ensi-iltansa New Yorkin automessuilla kuluvana vuonna. B-sarjan sähkömersun suorituskyky on samaa tasoa kuin A-sarjan konseptiautolla, mutta B-sarjan versiossa on luonnollisesti enemmän tilaa. Sekä sähkö-smartissa että Mercedes-Benzin B-sarjan E-Cellissä käytetään yhteistyökumppanin, amerikkalaisen Tesla Motorsintekemiä akkuja

Litium-akuista irtoaa vielä lisää tehoa

Puhe sähköautojen tulevaisuudesta saa tohtori Störkmannin mietteliääksi. Monissa laboratorioissa ympäri maailmaa kehitetään uusia akkuteknologioita, mutta Störkmann uskoo, että nykyiset, alunperin kännyköistä ja kannettaviasta tietokoneista tutut, litium-ioni -akut tulevat olemaan käytössä vielä pitkään.

Litium-ioni-teknologia on laajasti testattu ja hyväksi havaittu. Uuden teknologian ottaminen sarjatuotantoon kestää autoteollisuudessa helposti kymmenen vuotta. Se mikä toimii laboratoriossa, ei aina toimi oikeassa maailmassa, hän toteaa.

Toisaalta nykyinen akkuteknologia parenee jatkuvasti ja akkujen hinta laskee, mikä tulee entisestäänkin parantamaan sähköauton kilpailukykyä polttomoottoriautoon verrattuna.

Artikkeli perustuu tohtori Volker Störkmannin haastatteluun Suomalais-saksalaisen kauppakamarin järjestämässä eMobility-päivässä 25.9.2013 sekä hänen tilaisuudessa pitämäänsä esitelmään.